|
...näihin ajatuksiin voin kiteyttää 12 työvuottani Suomessa kieltenopettajana.
Elämähän on täynnä sattumia. Minulle sellaisia tuli vastaan vuonna 1991, hiukan ennen Neuvostoliiton hajoamista,
kun matkustin saman kesän aikana ensimmäisen kerran Saarenmaalle ja Suomeen.
Molemmat paikat olivat silloin hankalien viisumijärjestelyjen ja tarkkojen rajamuodollisuuksien takana. Molemmat paikat
tekivät lähtemättömän vaikutuksen.
Nyt, kun liikenne Suomen ja Saarenmaan sekä Tallinnan ja Helsingin välillä on hyvinkin vilkasta, elämme aivan
erilaista aikaa.
Matkustamme, tutustumme maidemme historiaan ja kulttuuriin sekä olemme tekemisissä ihmisten kanssa – oli sitten kyseessä
ystävä tai liikekumppani.
Viimeisten vuosien aikana on ollut kiva huomata, miten yhä useampi suomalainen aloittaa Tallinnan kaupoissa tai
Saarenmaan kylpylöissä keskustelun eestin kielellä.
Olen opettanut äidinkieltäni Suomessa yli kymmenen vuotta. Olen tavannut satoja innokkaita suomalaisia, jotka vuodesta
toiseen tulevat opiskelemaan kieltä ja sitä kautta myös tutustumaan kulttuuriimme ja maahamme.
Heidän intonsa palaa. Ja minun innostukseni kasvaa. Rakastan työtäni.
Mutta kauniilla ja mielenkiintoisella kotimaallani on kielen lisäksi muutakin tarjottavaa – osaamme tehdä hyvin käsitöitä,
rakentaa ja sisustaa koteja, laittaa ruokaa, laulaa ja paljon muuta.
Tämän jakaisimme mielellämme myös kanssasi.
Tapaamisiin kursseilla!
Terveisin Klarika Sander
|