| |
|
Viron kirjallisuuden seminaari
|
| |
|
| |
Viron kirjallisuus on tärkeä, jopa perustava osa virolaista kulttuuria.
Esimerkiksi Friedrich Reinhold Kreutzwaldin kirjoittama eepos Kalevipoeg (1857 – 1862),
jonka esikuvana oli Lönnrotin Kalevala, oli tarkoitettu kirjallisuuteen perustuvaksi
muistomerkiksi virolaisuudelle, mutta se alkoikin jatkossa toimia virolaisten kansallisen
tietoisuuden herättäjänä.
Voidaan sanoa, ettävirolaisille Kalevipoeg on merkinnyt samaa kuin kristityille
Raamattu, jota virolainen teologi Toomas Paul on luonnehtinut kristillisyyden metatekstiksi.
Luterilaisuuden myötä lukutaito alkoi lisääntyä, ja virolaiset kokosivat itseään yhtenäiseksi kansaksi lukemalla.
Kirjallisuushistoriassamme on teoksia, joita voidaan määritellä tyviteksteiksi tai perusteksteiksi, ja ne muodostavat lukevan yhteiskunnan eettis-esteettisen akselin. Uuden vuosituhannen alussa
on kuitenkin todettava, että Viron lukeva yhteiskunta on hajaantumassa ja viron kirjallisuuden kaanon sinänsä on vajoamassa historiaan. Tämä ilmiöhän koskee muitakin.
Seminaarissa käsittelemme teoksia, jotka viittaavat tavallaan siihen kaanoniin, esimerkiksi Andrus Kivirähkin Rehepapp, 2000 (Riihiukko, 2002) ja vasta ilmestynyt
Viivi Luikin Varjuteater (2010) (Varjoteatteri, 2011), toisalta keskitytään kaanonia sinänsä edustaviin
teoksiin, Anton Hansen Tammsaaren teossarjan Tõde ja õigus (1927) (I osaan Maan lupaus, 2007) sekä
Juhan Liivin, -Viron Aleksis Kiven! - runouteen (esim. Ta lendab mesipuu poole, 1905).
Hakuteokset:
- Endel Nirk, Viron kirjallisuus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1986 (kirja on vanhentunut,
mutta sisältää yleistietoa Liivistä, Tammsaaresta, Luikista). Tosin viimeiseksi mainitusta
läpimurtoromaanista Seitsemäs rauhan kevät on siellä vain seitsemän riviä.
- Juhani Salokanteleen jälkisana Tammsaaren teokseen Maan lupaus
- Rein Veidemann, 101 eesti kirjandusteost. Varrak, 2011.
Kurssiaikataulu: 16.-18.7.2012 ma, ti ja ke klo 13.30-16.00, laajuus 9 oppituntia
Paikka: Arensburg Boutique & Spa -hotellin kokoussali, Lossi 15
Opettaja: Tallinnan yliopiston professori Rein Veidemann
Hinta: 195 euroa (sis. ALV 20%.)
(kurssihinta sisältää sunnuntain tuloillallisen)
Hotellit ja majoitushinnat
 |
Professori Rein Veidemann (s. 1946) on virolainen kirjallisuustieteilijä, kriitikko, esseisti ja sanomalehtimies.
Hän on työskennellyt tutkijana ja aikakauslehtien toimittajana. Hän on julkaissut useita artikkelikokoelmia sekä esseitä virolaisesta kirjallisuudesta ja kulttuurista, myös teoreettisia tutkimuksia kirjallisuuskritiikistä.
Romaanilla Lastekodu (Lastenkoti) hän debytoi vuonna 2003 romaanikirjailijana.
Viron vanhin kirjallisuusaikakauslehti Looming on julkaissut hänen kirjoittamia novelleja.
Viime vuosina Rein Veidemann on kirjoittanut paljon Viron yhteiskunnallisesta ja poliittisesta elämästä (valikoima artikkeleitä on ilmestynyt kirjassa Must valgel, 2011). Syyskuussa 2011 Rein Veidemannilta ilmestyi laaja Viron kirjallisuuden opas 101 Eesti kirjandusteost.
|
|
| |
|